Historia

Blue Media Oy syntyi 9.2.2001 tuottaja-ohjaaja Aarni Kuorikosken ostaessa MTV Tuotanto Oy:n. Kaupassa siirtyi puolet MTV:n legendaarisesta viihdetoimituksesta sekä yhtiön tuotantopalvelut kuten pukuvuokraamo, järjestelypalvelut, rekvisiittavarasto ja studio-ohjaajapalvelut.

Yhtiö muutti nimensä Blue Media Oy:ksi kesällä 2001 ja keskittyi kotimaisen tv-viihteen tekemiseen laajentaen asiakaskuntaansa nopeasti myös muille kanaville. Yhtiön erikoisosaamisen alueeksi kehittyikin nopeasti tapahtumat, gaalat ja suuret konsertit. Tosin tuolloin koki päivänvalon myös mm 2000 luvun kulttisarja Kyttääjät SubTV-kanavalla.

Vuonna 2003 yhtiö perusti sisaryhtiö Blue Maxin. Blue Max toimi kolmen vuoden ajan mainostoimistona toteuttaen mm. Teleringin, Tammisaaren kaupungin, Veritaksen ja Kampin Kauppakeskuksen mainontaa. Yhtiön liiketoiminta myytiin myöhemmin sen osakkaille. Samana vuonna Blue Media laajensi toimintaansa viihteen tekemiseen live-tapahtumissa ja vastasi mm Silja Linen Riikan, Pietarin ja Helsinki-Tukholman reittien koko viihdetarjonnasta. Mukaan tuli myös Helsingin Mikonkadulle avattu Grand Casino, jonne Blue Media kehitti nykyisinkin käytössä olevan Show and Dinner -konseptin.

Vuonna 2005 Blue Media Oy osti koko MTV Oy:n teknisen liiketoiminnan, mukaanlukien Helsingin Ilmalassa sijaitsevat studiot ja Filmihallin. Liiketoimintakaupan yhteydessä yhtiöön siirtyi yli 70 tuotantotekniikan ammattilaista, jotka vastaavat edelleen koko MTV-kanavan uutis- urheilu ja ajankohtaisohjelmien teknisestä tuotantopalvelusta. Viimeisten vuosien aikana Blue Media onkin voimakkaasti panostanut studio- ja ulkotuotantokaluston investointeihin ja se tarjoaa asiakkailleen maan korkeatasoisimman HD -tekniikan niin studioissa kuin ulkotuotannoissakin.

Tänä päivänä Blue Media toimii kolmessa itsenäisessä yhtiössä. Blue Media Oy vastaa tuotantokalustojen investoinneista ja suurasiakkaista kuten MTV Oy ja Canal+. Blue Media Productons Oy toimii itsenäisenä kotimaisena tuotantoyhtiönä luoden uusia ohjelmakonsepteja niin tv-kanaville kuin muillekin asiakkaille. Blue Media Staff Oy on teknisten tuotantopalvelujen erikoisammattilaisten henkilöstövuokrausyhtiö, joka työllistää vakituisesti noin 60 alan ammattilaista.

FacebookTwitter

Yhteistyökumppanit